PETE KOSONEN PÄÄSTÄ VARPAISIIN
(Laimein otsikko ikinä ehkä. *huokaus*)

-Syntyi vappuaattona 1970 Helsingin Puistolassa.

-Kävi koulua. Kouluaikaan ei koulunkäynti kuitenkaan kiinnostanut.
Jäi leipuriopinnot kesken.

-Kiiruhti vapaaehtoisena armeijaan 1989, Upinniemeen. Kiinnosti vielä vähemmän.
Jäi matruusiopinnot kesken.

-Huusi Kareille Heiskanen & Väänänen ja Jyrki Kovalefille päin naamaa, täysillä "Haistakaa vittu!"

-Ei päässyt Teatterikorkeakouluun edellisestä huolimatta, vaikka itse pyysivät huutamaan. Hö.

-Teki oikeita, aikuisten töitä n. 15 vuotta vain huomatakseen, ettei huvita enää.

-Lopetti ja mietti vuoden verran seuraavaa siirtoaan. No ei tietenkään koko ajan miettinyt, haloo.

-Kävi katsomassa stand upia ja suuren osan illan esiintyjistä ollessa suhteellisen
hanurista, tuumasi lajin ehkä olevan sopivan itselleen, olihan hän nyt heitä parempi. Helposti.

-Meni P.Jalavan pitämälle kurssille kankkusessa ja
tunsi kurssin jälkeen olevansa aivan omaa luokkaansa.

-Heitti ensimmäinen keikkansa heinäkuussa -03 Mocambossa, Hyde Hyytiäisen (RIP) klubilla.

-Huomasi n. 0,5 vuoden keikkailun jälkeen, ettei olekaan Suomen Seinfeld.
Siirtyi telakalle eli lopetti stand upin.

-Oli telakalla peräti nelisen kuukautta, mutta veri veti väkisin takaisin lavalle.

-Telakalla olo auttoi ja paluun jälkeen yleisö nauroi. Enemmän kuin ennen telakalle menoa.

-Teki itse Stand Up Or Die-sivuston, jossa listattiin kaikki Suomen stand upit. Lopetti sen myös itse.

-Lähti J.Grönroosin suostuttelemana SubTV:n GUSUun 2005 ja putosi Kahden Kanan osaklipailun jälkeen.

-J.Grönroos putosi seuraavalla kerroksella onneksi. Sami "Hetula" Hedberg voitti koko paskan.

-Esiintyi kesällä 2005 Mikkelissä ennen Poets Of The Fallia. Yleisö reilut 900 henkeä.
Isoin tähän mennessä.

-Esiintyi kesällä 2005 Mikkelissä Dannyn jälkeen, ennen Dingoa. Keikka kesti n. minuutin.
Buuattiin lavalta.

-Järjesti Jacke Björklundin kanssa Simo Salminen -gaalaillan 2005, jossa esiintyi 20 koomikkoa.
Eniten ikinä.

-Vastaanotti gaalassa stand up -guru Teemu Vesterisen Kiven Kova Koomikko-palkinnon.

-Esiintyi omana itsenään W&T Comedyn ja Franck Productionsin Komiikkatehtaassa Yle TV-2:lla 2006.

-Järjesti keikkailun ohella klubeja (Hki, Mikkeli, LPR), mutta leipääntyi ja lopetti promotoroinnit.

^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

-Tehnyt ihan itte nämäkin sivut. Eikö huomaa muka hä?

-Tekee keikkaa tätä nykyä melkein aina kun pyydetään (keikallelähtökriteerit toki kiristyneet ajan myötä).

-Keilaa enemmän tai vähemmän voittoisien Keila-Kimmojen riveissä muutaman kollegansa kera.

-Yrittää ajoittain jopa urheilla. Onnistumisesta ei etsinnöistä huolimatta löydy mainintaa.

-Suunnittelee sooloesitystä, 5-vuotiskiertuetta, dvd:tä, omaa talk showta, saippuasarjaa ja realitya.

-Tuskin rohkenee mitään näistä toteuttaa, koska pelkää kokevansa Pepe Wilbergin kohtalon.

-Pitää joka vuosi kesällä n. kolmen kuukauden loman stand upista ja
aikoo olla talvisin kuukauden lämpimässä.

-Ei aio koskaan enää mennä oikeisiin, aikuisten töihin. Eikä muutenkaan tehdä mitään mitä ei halua.

-Toivoo voivansa tehdä stand upia hamaan hautaan asti...




Etusivu

Sanastoa

Keikkaa pukkaa

Kuvia



Lätinöitä

Speksit

Anna tulla

Googletusta